Eläkkeelle jäämisen vaiheet

Kaksi kuukautta olen nauttinut eläkettä, kuten sanonta kuuluu. Olenkin nauttinut. Seurailen tässä itseäni aikani kuluksi. Kai tässäkin prosessissa vaiheita on. Johtavatko ne johonkin tulokseen? Mitä eläkkeelle jäämisen vaiheet ja tulokset voivat olla? Alan jo muistella.
Voisi ajatella, että minulla on kolme vaihetta takana: Eläkeratkaisun lähestyminen, eläkkeelle valmistautuminen sekä työstä irtautuminen.

Lähestymisvaihe, sanoisin 1,5 vuotta, oli hankalaa aikaa. Sen sysäsi alkuun ikävästi yllättävä muutos. Kelasin olemistani edestakaisin, tuhlasin työaikaa eläkevaihtoehdoista lukemiseen ja tiedusteluihin. Asiaan sekoittui monia minusta riippumattomia hankaluuksia, jotka myös valmistivat irtautumaan.
Moni kokee tässä vaiheessa ristiriidan eläkeiän noston ja esimiesten suhtautumisen välillä. Esimiesten kannattaisi ottaa selvää eläkelaeista, ettei 55- tai 59-vuotiaiden aleta odottaa jäävän eläkkeelle, kuten tuttavilleni kävi. Myös sanoisin nyt, että liian aikaisin ei itse kannata eläkesuunnitelmistaan puhua, koska silloin kirjautuu ulos. Suunnitelmat myös tuppaavat muuttumaan, kun todellinen ratkaisu lähestyy. Itsekin pitäisi tunnistaa reaktioitaan ison elämänmuutoksen edessä. Fakta on, että suurin osa elämää on takana. Sen asian merkitystä pitäisi toisten kunnioittaa ja itse työstää. Huomaan nyt, että en ole itsekään tajunnut muiden eläkeajan lähestymisten herkkyyttä. Mitään ei näköjään tajua, ennenkuin itse kokee.

Avoin keskustelu ja sopiminen olisivat avuksi. Olisi hyvä, jos saisi itse julkistaa eläkkeelle lähtönsä. Toivoin etukäteen, että pääsisin lähtemään, ennen kuin sitä kaikki odottavat. Toisaalta jokaisella on oikeus olla lakien mukaan työelämässä. Niiden yhteensovitus onkin taitolaji. En tiedä kuinka hyvin se minulta onnistui, ehkä välivaiheiden jälkeen lopulta tyydyttävästi. Puoliansa kannattaa pitää ja avata suunsa ajoissa, sanon nyt liian myöhään näin. Omasta kohdastaankin saa pitää huolta. Työelämässä vanheneva ihminen alkaa olla muiden armoilla enemmän kuin ennen, silloinkin kun työkykyä vielä on.

Varsinainen valmistautumisvaihe alkaa, kun saa päätetyksi ja sovituksi, milloin on viimeinen työpäivä. Liian pitkä tämä vaihe, kahtaalla olemisen tila, ei saisi olla. Valmistautumisessa voisi tavoite olla, että on tasapainossa työhistoriansa kanssa. Siihen kuuluu saavutustensa ja heikkojen puoliensa hyväksyminen, tyytyminen siihen mitä oli. Itseään voi onnitella: Aikanani tein jotain minäkin.
Valmistautumista on asioiden ja ihmisten hyvästely omassa mielessä, joskus kaiholla, myös lisääntyvästi helpottuneena: tätäkään ei tarvitse enää tehdä. Mieltä jäytävistä kaunoista olisi tärkeätä pyrkiä irtautumaan.
Usein minulla oli epätodellinen olo, kun samaan aikaan hyvästelin ja olin aloittamassa uusia asioita. Koetin miettiä, millaisen kuvan haluan jättää itsestäni työtovereille. En halunnut, että minustakin sanottaisiin: ei se pysty irtautumaan, se on olevinaan korvaamaton, ei se luota muihin, asiat pitäisi tehdä niin kuin aina ennenkin on tehty. Oikeasti on mukava nähdä, jos uudet ihmiset ajattelevat asiat uusiksi, niin kuin itsekin aikoinaan koetti tehdä. Jos voi perehdyttää ja kannustaa uusia, jää hyvä mieli.
Eläkeanomuksen teko netissä oli tosi kätevä juttu. Jonkinlainen rajapyykin tuntu sitä tehdessä oli. Nyt se lähtee!

Kun työ päättyy, tavoite on varmaan irtautua työkuvioista ja siirtyä uuteen elämänmuotoon. Pitää miettiä, kuinka haluaa pitää yhteyttä työpaikkaan. Minulle sopi selkeä raja, poissa olo. Etäisyyden otto on tarpeellista itselle ja muille. Kuulumisten kyselykin voidaan kokea epäluottamukseksi, olin sen huomannut aikaisemmin. Työelämässä pyörät pyörivät, ei siinä entisiä muistella. Jossain vaiheessa, kun on jo irtautunut, voi joihinkin mukaviin juttuihin osallistua. Läksiäiset on hyvä pitää.
Siihen voi varautua, että hyvistäkin työkontakteista säilyvät vain ne, joihin on kuulunut työn ulkopuolista yhteyttä.

Jotain irtauttavaa olisi hyvä olla heti alkuun. Minä menin kylpylään, annoin sen itselleni kiitokseksi 36 vuoden työurasta. Jotkut tekevät paljon isompia siirtoja, jotkut esim. nyt suunnittelevat 700 km pyhiinvaellusta irtautumisriitiksi! Kirjoitin paljon tuntemuksistani. Hetken tuntui haikeus, kun kylpylän ruokapöydässä koulutuspäivillä olevat setvivät työpaikkansa asioita. Totuttelin eläkeläisen identiteettiä päälleni. Eläkeläiskortti oli yksi vaihe, se oli metka saada. Jotain uutta halusin tehdä. Aloin kirjoitella tätä blogia, jota lähinnä muutamat valitut tutut silloin tällöin lueskelevat. Hyvä ja iso tavoite on, että pääsisi irti katkeruuksista ja päässä pyörivistä jumittumista, että voisi ne jollakin tavalla hyväksyä tapahtuneiksi elämänilmiöiksi, heittää ne jokeen hajoamaan ja ajautumaan elämän merivirtoihin.

Mitä nyt sitten? Mikä on seuraava vaihe? Odottelen, mitä tapahtuu. Tuntuu, että pitäisi vähän alkaa organisoida olemistani. Mutta nyt ilta hämärtyy, aurinkolyhdyt syttyvät aitan kuistilla, hiljaisuus humisee. Mies lähti työhön, samoin kahden naapuritalon loma-asuttajat. Minä jäin syrjäkylän tupaan lämmittämään takkaa ja pitämään valoa ikkunassa.