Taitamattoman tuhinaa

Olen tässä työelämän jälkeen joutunut huomaamaan, että en osaa tehdä mitään oikein hyvin, monia asioita toki kotitarpeiksi. Eläkkeelle jäädessäni päätin, että en ohjelmoi itseäni enkä pakota mihinkään, vaan katson mitä minusta nousee, mitä oikein haluan. Sitä seuratakseni aloin blogin kirjoittamisenkin.
Nyt totean siis, etten osaa tosiaankaan mitään hyvin. En osaa laittaa hienoja illallisia, kuten yksi ystäväni,en tehdä upeita käsitöitä kuten lapsuudenystäväni, en uida kahta kilometriä vauhdilla kuten toinen ystävä. En osaa remonttihommia kuin aivan alkeellisesti. En ole sosiaalinen enkä aina vieraanvarainen kuten tätini, en hauska seuraihminen, en kiinnostava kotiinsa linnoittautunut originelli kuten kouluaikainen ystäväni.
Pääsiäisen ihanien musiikkiohjelmien aikana huomaan, kuinka moni osaa laulaa ja soittaa korkeatasoisesti, minä en ollenkaan. Kuuntelen paljon klassista musiikkia, mutta kuulomuistia minulla ei ole juuri lainkaan, joten tunnistan vain aivan erityislaatuiset teokset kuten Maurice Ravelin Boleron tai Griegin Aamutunnelmia, en siis ole musiikin asiantuntijakaan.Miljardit ihmiset ajavat autoa suurkaupunkien ruuhkissa, minä hädin tuskin kotikulmilla, sekin opeteltuna vasta eläkkeellä. Lukunopeuteni on kyllä hyvä, mutta usein luen niin erittelemättä ahmien, että en muista lukemaani. Kirjoittamista arvostaisin, mutta en ole opetellut kaunokirjallista kirjoittamista, asiatekstiä ehkä jonkin verran, koska olen kirjoittanut kaksi kirjaa ammatissani.Mieheni on kuitenkin huippukirjoittaja.

En edes kaivannut tällaisia taitoja, kun opiskelu ja työ täyttivät mieleni, pärjäsinkin ja sitouduin liiankin paljon työpaikkoihini.Ihailin vain toisten käden tai mielen taitoja. Itsetuntoni oli ammatillisesti aivan hyvä, vaikka kovin rajallisiksi nekin taidot ovat nyt osoittautuneet.

Ja nyt vasta olen huomannut, kuinka tylsä ja taitamaton ihminen oikeasti olen! Eihän meillä lapsina syrjäkylässä mitään harrastuspiirejä ollut.Uimaopetuksenkin antoivat isommat tytöt.Olen valmis maksamaan lastenlasteni harrastuspiirien maksut, jos he jotakin innostuvat opettelemaan.

Onko minulla nyt jäljellä muuta kuin äitini vahva toivomus: Ei tarvitse olla etevä, kun vain olisit kiltti! Isä sanoi murroiän kamppailujeni aikana: Älä koskaan mene ammattiin, jossa pitäisi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kumpaakin toivetta uhmasin vuosikymmenet, mutta ne ovat vaikuttaneet mieleni pohjalla.Olen itse(kin) rakentanut pääni päälle lasikattoa. Mieheni äiti taas oli vakuuttunut, että tästä pojasta tulisi jotain suurta. Mitähän kaikkea minä olen sanonut lapsilleni??

On minulla hiukan taipumuksia piirtämiseen ja väritkin löysin viime talvena.Nöyrästi siis harrastelen niitä kansalaisopistossa ja koetan kehittyä, vaikka alkutekijöissä olenkin. Olisi pitänyt nuorempana varata aikaa omaan harrastukseen, mutta turha sitä on nyt surra, menen vain metalligrafiikan kurssille seuraavaksi. Tämä siksi, että on mukava oppia jotain ja joskus tuntea vähän onnistuvansakin. Pitää nyt etsiä joitain lohtulauseita.Olen kirjoittanut perheemme ja sukujemme tarinan, kirjoitan jatkuvasti lastenlasten päiväkirjaa sekä omaa päiväkirjaani. Nyt kokoan sukutarinaa täydentävää valokuvakokoelmaa. Ehkä ne kiinnostavat lapsenlapsia tai heidän lapsiaan joskus.

Täällä Torpalla saan olla vain olemassa,jatkaa äitini suvun elämää vanhassa talossa. Se on armollista. Joutsenet töryyttelivät juuri yli peltoaukean. Koetetaan pärjätä näillä eväillä!