perjantai 21. tammikuuta 2011

Loman tarpeessa

Nyt on allekirjoitettu tädin asunnon myyntisopimus. Ennen sitä hetkeä tajusin, että pohjapiirustus puuttuu eikä sitä ole isännöitsijällä. Sain selville missä se on, mutta se ei ollut juuri siihen saatavissa. Piirsin pohjan itse ja se kuulemma kelpaa. Keittiön alakaapin saranat vaihdettiin illalla, että ovi pysyy kiinni. Ulko-oven lukon vaihto on vielä kesken. Koko ajan on jotain pientä säätämistä.

Odottelin asunnolla välittäjää, vaihtelin mattoja, tein pieniä asetteluja, koetin luoda nättiä. Asunto alkoi näyttää niin viihtyisältä ja levolliselta, että haikeus nousi: pitääkö tästä luopua kokonaan. Kaikkien sukulaisten elämä on muualla eikä se meillekään sovi, kun on niin iso piha-ja puutarha-alue hoidettavaksi, sitä kun on täällä Torpallakin tarpeeksi. Makailin sängyllä, toivoilin että asunnon löytäisi sellainen, jolle se toisi iloa. Kyllä siitä pintaremontilla hyvän saa.
Kysyin välittäjältä, minkä vaikutelman asunto häneen tekee. Hän sanoi:"Harmonisen. Lämmin tunnelma.Joissakin asunnoissa tulee ihan paha olo."

Nyt on vanha pää ihan täynnä esineistä ja tavaroista, kun en niitä niin erityisesti muuten harrasta. En ole varmaan koskaan sanonut jostain kiposta: "Voi miten ihana, minä otan tämän".Tuntuu että muisti menee, muistan vain yhden asian kerrallaan, toinen unohtuu. Kun piti lähteä äkkiä etsimään pohjapiirustusta, unohtui että piti viedä kotoa liina ja matto ja sitten piti lähteä erikseen niitä hakemaan jne.Siinä se vanhan päivä kuluu.
Olen aivan loman tarpeessa. Yksi etappi on taas saavutettu.Tulin Torpalle lepäämään ja hiihtelemään. Naapuri on tehnyt oikein koneladun. Mies on matkalla, mutta en pelkää olla yksin yön yli täällä metsän ja lumen keskellä.

2 kommenttia:

  1. Eikö olekin kumma, että eläkkeelläkin ollen tarvitsee lomaa ajoittain! Ne on ne rutiinit, jotka muodostuu itsekseen ja alkaa vähitellen tuntua urilta arjessa.
    Tädin jäämistön selvittely saa muistot liikkeelle. Eletyn elämän harmonia jää tuntumaan seinissä, esineissä. Minulla on pian edessä äidin ja isän jäämistön selvittely. Arvaan, että siitä unia nousee..
    Kiva, kun poikkesit Kolmannessahuoneessa, niin löysin tänne (mutkan kautta tosin, linkissä oli pikku häikkä).

    VastaaPoista
  2. Hei Ellinoora. Poikkean aika usein Kolmannessahuoneessa, on mukava seurailla toisen eläkeläisen ajatuksia, vielä niin virkeästi kirjoitettuja. Minun linkissäni oli pisteen tilalle tullut pilkku ja sitä se herjasi.

    VastaaPoista

Pieni eläkekirja

Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...