Pyöräilymeditaatiota

Pyöräily on ihana tapa liikkua. Voi nähdä, kuulla, tuntea ja haistella sopivassa tahdissa. Näkee viljojen kasvun ja kulloinkin kukkivat tienvieruskasvit, haistaa niiden tuoksut -nyt mesiangervon tuoksu on voimakas, ohralla ja kauralla on tuoksunsa, kaadettu heinä tuo lapsuusmuistot mieleen. Lintuja näkee ja kuulee aina, mustarastas ilahduttaa erityisesti, kurki tai joutsen lentelee yllä. Eilen juoksi vaaleanruskea-valkoinen kissa edelläni pitkän matkan, kunnes sukelsi riihen alle. Lehmäkarjaa piti ihan pysähtyä katsomaan, en ollut pitään aikaan nähnyt lehmiä läheltä. Vasikat ovat suloisia. Avaralla taivaalla vaihtelee pilvien ja valon näyttely. Pyöräilyn rytmi rauhoittaa ja virkistää kehoa. Siinä vain on ja katselee kaikilla aisteillaan.

Samalla olen osa kylän maisemaa. Katselen erityisesti tyhjiä taloja ja ilahdun, kun kesällä pihassa saattaa olla auto, eilen oli sellaisenkin talon pihassa auto ja koira, jossa en ole koskaan nähnyt ketään. Mies sanoo, että minä pidän taloja elävinä olentoina, luulen, että ne kärsivät yksinolosta. Arvaan, että aina myös joku näkee minut ikkunastaan ja tunnistaa: tuolla se taas ajelee. Laitan nimen liikuntavihkoon, olen sillä lailla osa kylän elämää.

Eilen mietin, mitähän ajattelisin elämästäni, jos näkisin sen työaikani keskeltä, tämän nykyhetken syvällä eläkemaassa. Voisin pitää tätä tylsänä, kun työn rytmi, latautuminen, jännite ja irtautuminen puuttuvat, mutta voisin arvostaa myös tilaa ja aikaa eläytyä hetkeen, ilman että mieli on koko ajan jossain itseni ulkopuolisessa ongelmanratkaisussa kiinni.

Eilen tummat pilvet kohosivat ajeluni aikana. Tuli sama tunne kuin lapsena heinäpellolla; kiire saada heinät seipäälle ennen sadetta. Olin parin kilometrin päässä kotoa, kun ensimmäisen kerran jyrähti. Ajoin niin kovaa kuin pääsin, mutta kastuin ennen kotipihaa. Ei se mitään, suihkun jälkeen oli ihanan rentoutunut ja virkistynyt olo ja keho oli tullut happea täyteen.