Paluu menneisyyteen

Katselin eilen televisiosta "Paluu tulevaisuuteen"-filmiä ehkä kolmannen kerran. Se on hauska, varmaan nuorisolle tarkoitettu kuvaus siirtymisestä aikakoneella vuodesta 1985 vuoteen 1955, jolloin päähenkilö tapaa äitinsä ja isänsä itsensä ikäisinä.
Tällä kertaa se toimi minulla nostalgisena muistona noista sodanjälkeisistä vuosikymmenistä, vaikka elämäni oli toki aivan erilaista kuin filmin Amerikoissa. Puhuin tässä eräänä päivänä miehelle siitä, että olen tainnut jäädä 1900-luvulle, vaikka en oikein osaa sanoa, mitä sillä tarkoitan. On rikkautta, että muistaa monenlaisia vuosikymmeniä. Ehkä ajatukseni on, että elettiin sitä silloinkin, vaikka kaikki oli paljon yksinkertaisempaa. Omassa elämässä oli kullakin hyvää ja huonoa, voimia ja väsymystä, työtä tai työttömyyttä, iloja ja murheita, köyhyyttä tai parempia aikoja, mutta ympäröivä maailma oli kokemuksessani pienempi, paikallisempi, levollisempi, hitaampi, hallittavampi.

Jatkuvan kasvun vaatimus maailmaa pyörittävänä voimana ei saa minulta ymmärtämystä. Ei ihminen tarvitse kaikkea niin hienoa, suurta, aina uutta ja komeaa niin paljon kuin nyt yritetään hankkia. Koko maailma elää yli varojensa ja ajautuu sen takia katastrofeihin vähän väliä. Ahdinko ajautuu sitten yksityisten ihmisten ja varsinkin yrittäjien päälle ilman, että he itse voivat siihen vaikuttaa. Muutoinkin asioista päätetään kaukana ihmisten ulottumattomissa. Jatkuva tietotulva globaalin pörssi-ja rahamaailman heilahduksista ja hermoherkän herra Markkinan reaktioista pitää ihmisen levottomana. Onko maailma ihmiselle nyt liian laaja? Mistä kertoo valtavasti lisääntynyt kaikenikäisten ihmisten alkoholinkäyttö, aikamme tabu? Alkoholilla ihminen ensin laajentaa läsnäolon tunnetta ja sitten supistaa maailmansa yhä pienemmäksi.

En kyllä antaisi internettiä ja sähköpostia pois, mutta sen ohi menevästä tietoliikenteen kehityksestä taidan jo pudota. Kai tämä on lopullisen vanhuuden alkamisen merkki. Kännykkää pidän aina mukana, että jos joku soittaisi. Tänä aamuna päätin kuitenkin lähteä ilman yhteysvälinettä lenkille, ollakseni vain siinä maantiellä. Ja juuri sillä aikaa oli lapsuudenystäväni tullut käymään ja puhelimeni pirisi eteisen pöydällä, kun mies koitti soittaa!