Juhlapäiviä

Sunnuntaina tuli poikamme pitkästä aikaa parin kolmen päivän visiitille vanhusten luo. Ihmeesti sellainen käynnistää vanhat äitireaktiot -innolla kauppaan, herkkuruokia, leipomuksia (nyt karppikirjan ohjeiden mukaan, kun hänkin välttää hiilihydraatteja), passaamista. Sunnuntai-iltana mies lämmitti Aitokiukaan. Minulla meni saunassa päivät sekaisin, en millään päässyt irti lauantaitunnelmasta koko iltana. Lauantaista seuraava päivähän on pyhäpäivä, joten tässä on vietetty pidennettyä viikonloppua. Tänään vielä vierailtiin kummienon luona kakkukahveilla, kun pojallamme on merkkipäivä lähellä. Jäi siis pari arkipäivää väliin. Pyöräilimme eilen 35 kilometriä, enimmäkseen kaunista jokivartta kierrellen. On se mukava, kun saa lapsesta liikuntakaverin, hänestä kun on viime vuosina tullut innokas kuntoilija. Hienoa on, kun voidaan taas jakaa tärkeät kuulumiset, toisin kuin joinain kireinä nuoruusvuosina. Noloa tunnustaa, mutta minulta vaatinut oppitien kulun se, että lapsi on erillinen ihminen, omanlaisensa luomus, jonka on tarkoitus tulla omaksi itsekseen, ei minun kaavojeni mukaiseksi.

Remonttimiehen ylistys

Menikin vain viikko, kun Torpan pintaremontti valmistui, siis matot ja tapetit kaikkiin huoneisiin, vaikka puolestatoista viikosta oli puhetta. Rakennusyrittäjä löytyi tarvikeliikkeen kautta, hyväksi tunnettu. Olikin mainio ja mukava mies, yrittäjä. Jälki on hyvää. Hän teki muutamia ehdotuksiakin laittamisista ja jopa ison tupakaapin siirtämisestä paremmalle paikalle takaeteisestä. Työporukka siirsikin erikoisraskaan kaapin tupaan, jossa siitä on todella iloa. Kovin on varattu mies, marraskuulle asti on aivan täyttä, kulkee pitkin Suomea ja tekee pitkää päivää ja viikkoa. En voinut olla varoittelematta, ettei tappaisi itseään työllä.
Olen ennenkin ihaillut kirvesmiehiä ja muitakin korjaustaitoisia, joita täällä on avuksi löytynyt. Puhutaan kädentaidoista. Niitä tarvitaan ja ihmeesti niitä joillakin on, mutta ei se riitä. Tarvitaan myös terävää päätä ja suunnittelutaitoa. Tarvitaan myös sosiaalisia taitoja asiakkaitten ja työporukan kanssa toimimiseen. Työn tulos näkyy heti. Pelkkä henkisen työn ammatti tuntuu oikeastaan vähän aneemiselta tuollaisen laajataitoisen työn rinnalla. Suositeltava ammatinvalinta, jos taipumuksia on. Töitä riittää.

Nyt täällä on sitten ankarasti pohdittu kaapin siirrosta ja värien muuttumisesta seuranneita tarpeita ja kokeiltu vaihtoehtoja. Uutta maalia on ostettu, penkki ja keittiön kaapit ainakin tarvitsevat uuden värin. Tavaroita on kuljetettu takaisin vintiltä ja vajoista. Pikku hiljaa asetutaan asumaan kesäksi. Ei menneet valinnat pieleen, kuten mies ennusti. Olen tyytyväinen, ei ainakaan huonompi ole kuin entinen kuosi.

Rajauksen ulkopuolella

Eilen tuli uusintana hieno dokumentti vanhusten kotihoidosta. Kameratyökin oli kaunista. En tiedä, tarkoittaako ohjelman nimi sitä vanhustenhuollon rajausta, jonka mukaan vain kolme prosenttia otetaan laitoshoitoon, muiden pitää pärjätä omissa oloissaan. Ohjelma avasi ovia niihin pikku maailmoihin, joihin yhä useampi liikuntakyvytön vanhus on jäänyt. Monille ainoa kontakti on kotipalvelun työntekijä.

Joku ohjelman kommentoija väitti sen osoittaneen, että vanhuksia lamataan koteihinsa ylilääkityksen avulla. Luuliko hän, että he olisivat virkeitä toimijoita ilman lääkitystä? Minä näin todellisia, heikkoja vanhuksia ja heitä kauniisti auttavia kodinhoitajia. Avuttoman vanhuuden näkeminen on ahdistavaa ja sysää monet etsimään syyllisiä. Oma tulevaisuus pelottaa eikä sitä halua ajatella.

Lähes kaikki vanhustenhuollon kritiikki kohdistuu laitoshoitoon. Omat omaiseni kuitenkin kokivat sen turvallisena. Vaikka apu ei aina ehdi heti, sitä ei kuitenkaan tarvitse odottaa tunteja tai vuorokautta, kuten kotihoidossa voi tapahtua. Laitoshoitoa on helpompi tarkkailla kuin tuhansia kotioloja. Omaisten ja lähimmäisten osuudesta ei kritiikeissä puhuta mitään.

Arvostan kodinhoitajan työtä todella paljon. Se on todellista auttamista käsien, puheen ja kontaktin avulla. Heitä tarvitaan paljon lisää, jos yhä useamman pitää pärjätä kodissaan. Nyt kodinhoitajalla voi olla 10-15 paikkaa työvuoron aikana. Uskoisin, että myös yksityisillä kotipalveluilla tulee olemaan suuri kysyntä. Toivottavasti nuoret kouluttautuvat edelleen lähihoitajiksi ja voisivat kokea työnsä arvostetuksi. En pitäisi pahana myöskään ulkomaisten hoitajien tuloa. Moniin kulttuureihin kuuluu vanhuuden arvostus. Ja onko varmaa, että yhteishoito laitoksessa on niin paljon kalliimpaa kuin kotihoito, ettei sitä voi tarjota enempää kuin kolmelle prosentille?

Tapasin Helsingissä asuessani kaupassa joskus vanhuksen, joka oli jääkelien sulamisen jälkeen uskaltautunut rollaattorin avulla kauppaan. Hän oli täysin yksin, kukaan muu kuin ostettu palvelu ei tullut katsomaan. Ei hän uskaltanut avata oveakaan, kotipalvelulla oli avain. Maalla usein on vähän inhimillisempi tilanne.

Asuulemista

Nyt oli sopivat päivät pienen saarimökkimme kevätkuivatukseen, oli aurinkoa ja tuulta. Vuosi sitten menimme mökille samana päivänä ja kirjoitin blogiin siitä jatkuvuuden ja tuttuuden tunteesta, joka siellä tulee vastaan. Viimeksi kävimme siellä syyskuun lopussa. Vedin vedettävän kellon käyntiin ja elo jatkui kuin talven pakkasia ja paksuja lumia ei olisi välissä ollutkaan.

Piristyin kummasti tässä tuuletustouhussa ja järvessä aivan virkistyin. Välillä oli mukava istua pikkukamarissa ja lueskella vanhoja ET-lehtiä. Edessä aukeaa ylläoleva näkymä, josta en ole ennen ottanutkaan kuvaa. Kallion toisella puolella häämöttävät kota ja mökki. (Kaksoisklikkauksella saa kuvat isommiksi).


Toisena päivänä "stailasin" saaren toisessa päässä olevan saunarakennuksen takakopperoa, jossa varsinkin yksi poikamme helsinkiläinen nuoruuskaveri haluaa nukkua. Kavensin saksilla kaksi superlonpatjaa ja sain ne mahtumaan samaan patjapussiin. Kapeaan laveriin tuli viimeinkin sopivankokoinen patja. Olen tukkinut paksulla eristemuovilla nurkkia, jotta seinän takaa eivät kiukaan löylyt kohahtaisi takahuoneeseen. Eristeet ovat rumat ja koetan aina peitellä niitä. Nyt keksin, että otan vanhan pussilakanan ja teen siitä sisustusta. Sakset, nauloja ja vasara ja syntyi uudet tekstiilit, seinäverho, ikkunaverho, pöytäliina. Tällaiset puuhat ovat minusta hauskaa "asuulemista"(leikkimistä). Lauleskelin: Nytpä tahdon olla mä pienen kodin laittaja..


Haravoidessani häivähti äkkiä varjo. Milloin tulee se aika, että täällä tulee kevät ja kevättuuli puhaltaa, mutta minua ei enää tule?

Uutuudenviehätyksen loppu?

Ovatkohan nyt eläkeläisen kuherruskuukaudet loppuneet? Jos niin on, niin kestivät sentään kaksi kertaa niin kauan kuin keskimäärin pariskunnan uutuusajat eli yli neljä vuotta. Kun tämän blogin tarkoitus on seurata yhden eläkeläisen vaiheita, niin täytyy tämä kirjata.

Aamut ovat edelleen mukavia kiireettöminä, mutta sitten on tullut useammin tyhjäkäynnin tuntua. Onhan tätä arkista askaretta ja pihatöitä ja kohta saarimökin kevätsiivous ja Torpan uudelleen sisustus ja sinne muutto ynnä muuta neljän paikan ylläpitopuuhaa, mutta henkistä sisältöä ja kanssakäymistä kaipaisin enemmän. Ruumiillinen työ sitä paitsi on alkanut väsyttää enemmän kuin ennen, nytkin ramasee kun purin pois yhden kukkapenkin aamupäivällä.

Eilen oli minun vuoroni kutsua koulukavereita meille. Oli oli mukava vaihtaa ajatuksia ja aivan oikeasti keskustella elämästä. Se on vain kovin harvinaista herkkua. En vieläkään keksi, mihin minua kiinnostaisi mennä mukaan tai mitä itse virittää. Jokin vika minussa on, kun harva ihminen ottaa minuun yhteyttä.

Avaan sähköpostin. Finnair Plussalta ja Lidliltä ja yksi roskaposti. Postinkantajalla ei mitään minulle. Illalla televisiossa sentään Siska. Puhelin piippasi tekstiviestiä, kun olin nukahtamaisillani. Saunalahdelta.

Tätä tylsyyttäni korostaa mieheni henkinen aktiivisuus, osallistuminen ja kontaktit Facebookia myöten. (Minä en ole facebookissa). Ei hänestä tullut minulle eläkeläishuhhailukaveria, sanoin, kun neljäs uusi kirjoitusprojekti tuli hänen ohjelmaansa. Hänen asiansa ja kirjoituksensa tietysti antavat minulle vähän ajatusvirikettä. Politiikkaa olen alkanut seurata aktiivisemmin, mutta vain seurata.

Nyt voisi tietysti harrastaa Anthony de Mellon kuvaamaa havahtumista läsnäoloon ja tietoisuuteen, olemisen taitoon, elämän katseluun. Saisi tässä silti vähän enemmän säpinää olla.

Lätkäkuumetta

Onpa ollut untelo päivä. Matalapainetta, sadetta, odotettua kyllä. Lähdin välillä lenkille, mutta ei askel vetänyt tänään, hiki vain valui. Ruuan jälkeen nukahdin kirja rinnan päällä. Herättyäni luin kirjan loppuun, kirpputorilta ostamani Eeva Joenpellon "Kaakerholman kaupungin" vuodelta 1952. Siinäkin oli utuinen tunnelma, sydänmaan pieneläjien vähäiloisen elämän kuvauksessa.

Hidas päivä. Kuin sumussa toljottelin Ilta-Sanomien Sudokua ja Kryptoa, otti aikaa saada ne loppuun. Ei mitään ohjelmaa eikä odottamista, tämäkö nyt on oikein eläkeläiselämää. Euroviisutkin menivät vanhaan malliin. Illan jääkiekko-ottelu alkoi nousta mieleen. Muuta ohjelmaa ei tietysti tässä yksitelevisioisessa huushollissa tänä iltana ole tarjollakaan. Yritin lyödä vetoa miehen kanssa, mutta ei hän suostunut. Häviötä veikkaisin, ei suomalaisen sielunelämä kestä tällaista odotuksen painetta, ihme olisi.

Jo on aikoihin eletty, minä odotan lätkämatsia! Minun täytyy olla sairas. Onhan monta päivää ollut oireitakin. Hain mittarin. Minulla on kuumetta!

Heliät hiekat

Tädin hauta odotti kunnostusta joulukuisen hautaamisen jälkeen. Kumpu oli laskenut ja mennyt kuopallekin, kun routaiset maalohkareet olivat sulaneet ja vajenneet. Kaksi viikkoa sitten kumpu oli vielä korkeana. Lapio ja rautakanki löysivät koloja, jonne savi ja hiekka solahtelivat. Yritin olla ajattelematta kahden metrin taakkaa arkun päällä.
Isovanhempien ja toisen tätini yhteinen hauta leveni nyt huomattavasti. Mies kärräsi hiekkaa kottikärryillä, minä tasoittelin, tein reunuksia ja haravoin siistiksi. Tädin kohta jätettiin korkeammaksi, koska kumpu vielä laskee. Siirsimme hautakiveä puolisen metriä keskemmälle kahden rautakangen avulla hivuttamalla, samoin kukkakehystä. Orvokkien ympärille haimme katteeksi kiviä järven rannasta.
Oli hyvä katsoa lähtiessä taakseen, että nyt tätini hauta on hoidetun näköinen. Joku oli jo ehtinyt veljelleni huomauttaa, että on hauta laittamatta. Nimen laittokin on tilattu.

Vähän kriittisenä noudatan tätä hautojenlaittokoodia, mikä ainakin pienemmillä paikkakunnilla vallitsee: pitää laittaa monet kukat, ensin pakkasenkestävät narsissit tai orvokit ja äitienpäiväruusut äideille, sitten kesäkukat, syksyllä syyskukat ja lopuksi kanervat havuineen. Ja pitkin talvea kynttilät, ei vain erityispäivinä ja myös kauan sitten kuolleiden sukulaisten haudoille. Jos niin ei toimi, ei vainajaa muisteta eikä välitetä. Minusta muistaminen on muutakin.

Ainakin melkein näin olen tehnyt kuudelle haudalle kolmella eri hautausmaalla, vaikka ajattelen että kesäkukat ja talvikoristeet riittäisivät ja että vainajakin olisi niihin tyytyväinen. Onhan se kaunista, että vainajien lepopaikkaa alati hoidetaan ja että hautausmaa on pikkupaikkakunnan sosiaalinen keskus. Muuta ei oikein arvaa sanoa.
---
Kun lomalentomme viikko sitten laskeutui ja ihmiset taputtivat, nousi tätini hahmo elävästi eteeni, kuin helpottuneena onnitellen, että lento oli sujunut turvallisesti. Hän seurasi matkojani aina huolissaan, mutta oli itsekin paljon matkustellut, tehnyt muun muassa seitsemän sukulaisvierailua Amerikkaan. "Reissu on tehty ja kaupunki nähty", oli hänellä tapana sanoa isomman tai pienemmän matkan päätteeksi.

Miniremonttia

Aukesi tämä Bloggerin ohjelma sentään tänään.
Sain idean Torpan "saunakamarin" eli entisen karjakeittiön eli köykin stailaamisesta mm niin, että siirtäisimme 20 vuotta vanhat rottinkikalusteet rivitalon terassilta sinne. Uuteen taloon sopisivat uudemmat kalusteet. Kaksitoista vuotta sitten sitä kivinavetan köykkiä kunnostettiin - pudotettiin vesihöyryistä mädännyt katto täytteineen alas (hauskaa puuhaa!), rakennettiin uusi katto ja seinälaudoitus, yhden hirsiseinän kalkitsin vanhaan tapaan, koko lattiaan tuli lattiaritilät jne, mutta kuitenkin paikka näyttää lievästi sanottuna karulta saunan esikamarilta.

Mies ehti lähteä kanssani ostosreissulle. Kiersimme lähikaupungin huonekaluliikkeitä. Terassille sopisi kaksi ison ihmisen ottavaa lepotuolia ja pöytä/arkku, johon saa romppeita piiloon. Osto meinasikin heti onnistua, kun ensimmäistä päivää oleva myyjä uskoi, että kalusteryhmän voi jakaa. Kokenut myyjä tyrmäsi hankkeen. Sama tilanne oli kaikkialla, polyrottinkiset sohva, kaksi tuolia ja pöytä oli nippuna joka paikassa. Jano ja väsy jo tuli. Hinnanerot olivat huomattavat, mutta selostusta laatueroista ei irronnut. Kun se kalusteryhmä ei mahdu, niin tyhjin toimin palasimme.

Seuraavana päivänä päädyin tuttuun miniremonttiin- siivous, kunnostus ja uusi järjestys. Hain puuöljyä suihkeena, öljysin kaikki rottinkikalusteet ja samantien pyyhin terassin lattiankin lopulla öljyllä. Koko tienoo lemusi. Seuraavana päivänä laitoin uuden järjestyksen, liinat, kukkia pöydille ja amppeliin. Vanhan pyöreän pöydän alatasolla liinan peitossa on valmis piilopaikka purkeille. Halpa remontti ja aivan nättiä tuli, mutta Torpan saunatupa on entisellään. Sinne ei polyrottinkia voi ajatella. Pitääköhän katsella Torpan latoja ja vajoja, jos sieltä löytyisi ideoita. Maaleja kävin jo katselemassa, saunaankin.

Tänään onkin ollut lepuupäivä, vähän nuhainenkin, en ole tehnyt mitään. Joskus pitää kelata elämäänsä, koota sitä uusista vinkkeleistä. Lapsuudenystäväni kävi kylässä, sellainen jonka kanssa voi puolin ja toisin puhua elämänmittaiset ja nykyiset. Kun on tunnettu elämänjanoinen pikkutyttö, jaettu vanhempien ominaisuudet, sodanjälkeinen köyhyys ja elämän haaveet, nousee esiin myös elämänkaari, se mihin ominaisuudet ja kohtalo veivät. Kovaa on hyväksyä sille pikkutytölle ne vaiheet, joissa huumorintaju on liian kovalla koetuksella. Liekö tässä elämän jakamisessa myös vähän miniremonttia.

Kivikatu ja meren värit

Kivimosaiikkia

Meren värit
Lindoksen lahti

Matkakuvia

Matka jatkuu kuvina mielessä. Muistin silmissä välkkyy edelleen eniten monen sinisenä läikkyvä meri, kun muutoinkin vesi on minun elemettini. Nyt se oli vielä raikas, mutta uimaan pystyi silti kauemmin kuin monina kesinä kotojärvessä. Syys-lokakuussa Välimeri on uskomattoman lämmin. Patmoksen matkalla syyskuussa neljä vuotta sitten istumakelluimme ja juttelimme matkatoverien kanssa huomaamattamme puoli tuntia lämpimässä vedessä ja kolmenkymmenen asteen helteessä. Nyt lämpöä oli parikymmentä astetta ja monena päivänä tuulta jommalla kummalla puolella saarta.

Toinen mieleinen kuva ovat hienot, jalan alla joustavat kivimosaiikit jalkakäytävien piristeenä ja Kallithean kylpylän lattioissa. Niihin on koottu rantojen miljardeista kivistä valkoisia ja mustia pieniä kiviä, aseteltu ne hiekkapohjalle kuvioiksi ja lopuksi kiville on valutettu toisenlaista hiekkaa. Siinä kuviot pysyvät lujasti ja joustavasti.

Meillä oli hotelli Cactus saaren pohjoiskärjessä, kahden rannan ja Sadan palmun aukion vieressä. Hyvä hotelli, hyvä hotelliaamiainen. ( Vyötäröllä kyllä vähän pursuaa ongelmaa välimerellisen illallisen ja englantilaisen aamiaisen yhdistelmästä). Lomamatkojen valikoimassa olisi ollut huoneistohotellikin isompine huoneineen, mutta en nyt kaivanut kokkausta. Huoneessa oli kuitenkin jääkaappi. Lähistöllä oli useita suomalaisten ylläpitämiä kauppoja ja ravintoloita - tai rouva oli suomalainen. Tarinansa varmaan jokaisella.

Muurien ympäröimä vanha kaupunki oli hieno, kävelymatkan päässä, kauppakojujen ja tavernojen täyttämä, mutta eloisa. Nyt ei ollut liikaa ruuhkaa, joten tuliaisostoksiakin oli mukava tehdä, vaikka hintataso oli lähes suomalaista tasoa. Lieneekö palkka-ja hintataso nostettu velkarahalla ja mitä lähiaikoina tapahtunee? Usea myyjä kertoi pitävänsä erityisesti meistä suomalaisista - ja vasta kaupanteon jälkeen, kuten miehen epäilyille asenteen aitoudesta vakuutin. Jotenkin siellä tuli jutelluksi kauppiaitten kanssa, jokin välittömyys siellä tarttuu.

Kävimme itseksemme Suurten mestarien palatsissa ja arkeologisessa museossa ihailemassa vuosituhantisia aarteita, joita tuli vastaan vähän väliä muutoinkin. Kirjaston opaskirja ja paikallisesta kojusta ostettu isompi versio olivat hyvänä apuna.
Aluksi kiersimme kaupunkia pikku "junan" kyydissä ylös akropolin raunioille asti. Saarikierroksella saimme kuunnella uskomattoman suomalais-kreikkalaisen opaslahjakkuus Kostan tarinoita ja söimme parhaan aterian Apollonian kylässä -ulkouunissa haudutettua vuohta. Kreikkalainen ilta toisessa kylässä oli jo niin taitavasti tuotteistettu turistipaketti, että enää en menisi. Turkkiin olisi ollut retki, mutta emme halunneet lähteä kauppiaitten saaliiksi.
Suomalainen turistipappi vaimoineen esittäytyi, mutta ei tullut mennyksi kirkkoon, kun ihastuimme samassa pihassa olevaan katoliseen kauneuteen.

Monelle Rodos on vain rantaloma- ja aurinkopaikka - siellä aurinko ottaa ihmisen, ei toisinpäin - mutta kyllä sieltä siis muutakin löytää, jos haluaa.

Mietin vielä sitä samaan paikkaan menemistä. Ehkä moni menee samaan paikkaan kuin mennään mökille, tuttuun, turvalliseen ja helppoon paikkaan, joka alkaa kangastella mielessä kutsuvana. Lähtö lähimmältä pieneltä lentokentältä on myös painava syy, se ratkaisi myös meidän valintamme.

Sinistä ja heleänvihreätä

Sininen ja turkoosi oli Välimeri ja Rodos-saaren toisella puolen Egeanmeri samoin, joinain päivinä vaahtopäissä valkoiset kuohut ja uimarille vasta-aaltoja. Melkein hienoin muistikuva matkalta on sininen merimaisema heti aamulla, kun vähän päätä nosti tyynyltä. Kannatti kinuta, kolmantena päivänä sain vaihdetuksi huoneen meren puolelle. Sai miehellekin vähän merellistä tuntua, hän kun ei rantahiekalle astunut.
Toinen hienous oli todella kaunis pieni katolinen kirkko, valkoista ja kultaa, jossa kävimme kerran jokailtaisen messun seuraajina, kuuden vakioseurakuntalaisen lisäksi. Pappi sanoi muutaman lauseen englanniksi meitä varten. Ainoa kerta elämässä, kun kirkossa tulee pappi erikseen tervehtimään ja kyselemään, keitä olemme.
Paljon oli kaunista nähtävää, vuosituhantista historiaa, värikkäänä pursuava tavarapaljous ja taverna toisensa vieressä. Vähän alkoi jo kyllä rasittaa seurustelu sisäänheittäjien ja tarjoilijoiden kanssa, ennenkuin sai ruokaa, mutta hyvää syötiin eikä tarvinnut tiskata viikkoon.

Mutta se mikä ällistytti, oli kanssamatkustajien matkustelun määrä ja samaan paikkaan - yksi oli käynyt jo 20 kertaa, toinen viisitoista, melkein kaikki usemman kerran. Rauhallinen paikka, suomella pärjää monessa paikassa.. silti en aivan ymmärrä. Valtaosa oli tavallisia eläkeläisiä, matkustavat ainakin joka vuosi, mutta monet useamminkin. Siellä ei puhuttu taitetun indeksin ongelmasta.

Miehellä on kuulemma jo jonkin aikaa ollut maailman ihmeiden kiintiö täynnä, mutta osasi hän olla lomalla, istua parvekkeella katselemassa merta ja palmuja, ottaa aurinkoa jaloille.

Mutta kyllä on tänään ihana tuo kotimainen koivujen heräävä heleä vihreys aurinkoa vasten!

Onko läksyt tehty?

"Outo olo", sanoi mieheni, "kuin olisi viimeinkin läksyt tehty". Hän oli edellispäivänä lähettänyt väitöskirjansa kustantajalle ja vastaväittäjälle. Hän on liki kuusi vuosikymmentä kantanut lykättyjen ja tekemättömien läksyjen taakkaa.
Tässä siis yksi eläkeiän projekti - saada lopultakin läksyt tehdyiksi. Nyt hän on ansainnut loman. Vien hänet katselemaan Välimerta.

Pidä itsestäsi huolta

Tänä talvena olen voinut aikamoisen hyvin ja ollut energisempi kuin naismuistiin. Ainakin siltä itsestäni tuntuu, mutta voihan muistini pettääkin. Tuleekohan kohta joku isompi pudotus eikä vain yksi väsypäivä? Usein nimittäin jokin mieleen nouseva olotilani kääntyy kohta päinvastaiseksi. Ajattelen: Kumma ettei ole nälkä vieläkään - ja seuraavaksi onkin kiljuva kolo vatsassa. En tiedä onko muilla samanlaista kummallisuutta. Sen on jo tässä iässä oppinut, että hyvää hetkeä ei pidä pilata epäilyksillä, joten eletään tätä päivää.

Kun ihmettelen hyvinvointiani, nousee muisto viimeisten kymmenen-viidentoista työvuoden itsestäni. Valvoin lähes joka yö aamuyöstä, setvin ja suunnittelin työasioita ja luin itseäni uneen. Olisinpa jatkanut hormonien syöntiä tai ainakin saanut Melatoninia. Ei ollut tätä piikkimattoakaan, joka nykyään rauhoittaa minut herkkäunisen mukavasti uuteen uneen aamuyöstä. Jaksoin nousta seitsemältä, mutta sanottiin, että silmäni näyttävät väsyneiltä. En pitänyt itseäni väsyneenä, ajattelin päinvastoin, ettei minun tarvitse nousta navettaan viideltä kuten äitini piti joka aamu. En tiedä, mitä kaikkea minulta jäi jaksamatta.
Tammi-helmikuut olivat uuvuttavia. En syönyt D-vitamiinia ennenkuin parina viimeisenä työvuonna, jolloin kaamosmasennusta ei ihmeekseni tullutkaan. Oli vatsavaivoja. Nyt ne ovat poissa, mutta palaavat, jos syön useamman palan leipää. Rasvaa söin tosi vähän ja kolestroli oli hyvin alhainen lääkärin iloksi. Nyt syön varsinkin oliiviöljyä ja voita enemmän ja sydänvaivat ovat loppuneet.
Surin kovasti joitain asioita, joille en voinut mitään ja ahdistin murehtimisellani asianomaisia. Eräs kuntoutusfysiatri sanoi puheistani hämmentyneenä: onkohan tuo oikein tervettä että noin kovasti murehtii. Se arkirealistinen lause avasi silmiäni. Enhän minä tosiaan voi muiden puolesta elää.

Nyt siis katselen ja säälin vanhenevaa työitseäni täältä eläkeajan rauhanmaasta. Terveysvaikutuksia alati tutkailevan miehen vanavedessä - viimeinen parannuskeino on kurkuma-mauste mustapippurin kanssa, kokeilkaa - pidän paremmin huolta itsestänikin.
Miksi en nuorempana kunnolla hakenut apukeinoja esim. huonounisuuteen, miksi tyydyin epätyydyttävään tilaan? Miksi en hakenut apua murehtimisiini tai puolieni pitämiseen? Olisinpa osannut ottaa elämää rennommin! Nyt voin sitä annikkia armahtaa ja hyvitellä. Hoivatkaa tekin itseänne!

Tulvatiedotus

Henkilökohtainen tulva Torpan tuvanlattian alla oli taas noussut, kun tulimme pääsiäisen viettoon. Kirkasta vettä hiekkapedillä oli ainakin 20-30 senttiä, ylsi jo tiilireunukseen asti. Siitähän vesi alkaa uskoakseni kostuttaa rakenteita.
Miehen mielestä sille ei tarvitse tehdä mitään, on samaa mieltä kuin putkimies, mutta minusta on kamala olla vesimassan päällä. Mutta nyt oli uudet konstit. Eilen tulivat kylään miehen veli ja vaimonsa - niin mukavaa että tulivat pitkästä aikaa - ja puhuessamme naisporukassa tuli esiin uppopumppu. "Jos olisi sellainen uppopumppu, niin sillä voisi imeä vedet", sanoi käly. "Onhan meillä pihakaivossa uppopumppu, mutta käykö se tähän?" "Miksei kävisi, vettähän se imee". "Hyvänen aika, ladossa on maannut koko ajan ratkaisu ja minä olen nostellut vedet sangoilla pienestä lattialuukusta ylös".
Hetikohta tultuamme hain pumpun ladosta, selvittelin kantoköysien solmut (miten ihmeessä niitä aina itsestään syntyy?), asettelin letkun ulos ikkunasta alaspäin viettävälle maalle ja vein pumpun kellariin. Mies sai komennuksen panna johdon seinään. Vähän ensin piti hakea sopivaa kohtaa ja kuunnella neuvoja, mutta niin alkoi vesi kurnata ikkunasta ulos. Veden pinta aleni nopeasti aivan hiekkarajalle, ennenkuin pumppu pyssäsi. Jos vesi taas nousee, sama juttu uudelleen. Nyt voi rauhoittua.

Pääsiäisaikaa

Pääsiäistä ajatellessani tuli mieleen tämä viime keväänä Iisakinkirkossa ottamani kuva ja lause: Sinunkin sydämesi läpi on miekka käyvä.
Niin moni meistä on tämän kokenut omassa elämässään. Koko ajan nousevat mieleeni tämän kevään vesiin hukkuneet pikkupojat ja heidän omaisensa. Elämä muuttui muutamassa minuutissa pitkäksi kärsimystieksi.
Pääsiäisajan syvä murhe ja korkea ilo koskettavat musiikissa ja tapahtumissa. Tämän illan Matteuspassio on ollut perinteeni jo neljännesvuosisadan ajan.
Lohduttavaa ja kirkastavaa pääsiäisaikaa!

Kolmen euron elvytys

Uimahalli se vain edelleen on minulle virkistyskeidas ja vesivyö hyvä apuri selän kunnossapidossa. Tänään juoksentelin itsekseni vuorotellen vyön ja kenkien kanssa. Vesikengät ovat minulle uusi tuttavuus. Niiden avulla meno on raskaampaa kuin vyön kannattelemana ja vaatii enemmän keskivartalon hallintaa. Välillä aina jumppaan vesivyöjumpista tuttuja kuvioita, kun tasainen juoksu käy pitkäveteiseksi. Kolme varttia on sopiva kokonaisaika. Selkä vetreytyy siinä ajassa jo tuntuvasti. Vähitellen myös värit alkavat vaikuttaa: altaan turkoosi heijastus veteen, aurinkosäällä keltainen läikehdintä, hallin varusteissa oranssi, sininen, punainen -näen sateenkaarivärit uimalassa.
Ei altaassa tuntemattomia paljon tervehditä eikä katsota, vain joku puheliaampi saattaa sanoa jotain vastaan kauhoessaan. Tuttavat juttelevat innokkaasti rinnakkain polkiessaan, joskus niin että unohtuvat altaan päähän seisomaan, ikämiehet varsinkin.
Ennen altaaseen menoa käyn kylmäaltaassa, niin saan altaan veden tuntumaan lämpimältä. Olisikohan tämä kylmä kylpy myös karaissut, kun ei ole ollut flunssaa koko talvena.
Joskus menen juoksun jälkeen porealtaaseen, ainakin keskellä päivää, kun on hyvin tilaa. Katselen sieltä puita ja pilviä, kelluttelen poreissa. Olo tuntuu olo ylelliseltä ja mieleen tulee, että ai niin, jotkut ovat töissä tähän aikaan.
Sauna kuuluu aina ohjelmaan, että lämpenee sisältä asti. Siellä jutellaan usein, tänään aiheena oli diabeteksen hoito.
Kiitän kaupungin päättäjiä tästä kolmen euron paketista.

Väsypäivä

Olo on kuin olisi bodannut rankasti, etenkin olisi hartioita ja käsivarsia punnerrellut. Ei särje, mutta hartiat kuin pullistelee ja happea pitää vetää syvään. Väsyttelee, iltapäivällä nukahdin kirja vatsan päällä. Muutapa en paljon ole tehnytkään, kauppaan lähdin kun tuntui happi loppuvan.
Sellaista se on meitin tämmöttiin kanssa, jonain päivänä kun vähän rehkii, niin toisena makaa.

Vaalien jälkeen

Olipa vaalit. Toisilla on iloa, toisilla pahaa pettymystä ja hukkaan menneiden kulujen harmittelua, kaikilla väsymys.
Asumme demokratiassa. Sen pelisäännöt eivät kuitenkaan ole auenneet kaikille. Viime viikolla uima-altaassa nainen kysyi toiselta,onko hän jo äänestänyt. "En äänestä, samat ne sinne kuitenkin menee. "
Yhtä jännittävää kuin vaalit on seurata, miten hallitusohjelma ja hallituspuolueet muodostuvat ja mitä tästä kaikesta seuraa käytännössä. Tarvittaisiin ainakin toisten kuuntelemista. Itseään fiksuina pitävätkin voivat suhtautua omistaan poikkeaviin mielipiteisiin yllättävän ennakkoluuloisesti, korvat sulkien ja leimaten. Moni jopa muodostaa vankan mielipiteen iltalehtien otsikoiden perusteella.
Torjuva vastakkainasettelu ilmenee muun muassa maahanmuuttokeskustelussa, joka on yksi vaalituloksen takana olevista aiheista. Maahanmuuttoa käsitellään yleisesti edelleen yhtenä blokkina, vaikka maahanmuuttamisen kirjo on hyvin laaja. Aihe on kuin tabu, jota ei voi eritellä ja käsitellä osissa. Asenteet nousevat muuriksi molemmin puolin.
.....................

Torpan kellarissa nousi vesi nousemistaan viikonlopun aikana. Tänä aamuna tein puolitoista tuntia tyhjennystä. Nostin sangoilla vettä, kiipesin tikapuut ylös ja kannoin sangot ulos, jatkoin,kunnes hiekkapohja alkoi tulla sangon reunasta mukaan. Työ kävisi nopeammin, jos olisi toinen kantamassa veden ulos, mutta mies on ollut monta päivää kuumeessa. Tulee mieleen, että monet luopuvat omakotitalosta iän karttuessa... Lähtiessä kurkistin kellariin. Vesi oli noussut heti uudelleen. Lienee pohjavesi näin korkealla ja työ turhaa.

Sitä saa, mitä tilaa

Kiinnostavaa ja pitkäjänteistä puuhaa toivoin eilen tyhjäkäynnin tilalle. No, tuli ainakin puuhaa, ehkä turhaa, kun Torpan kellarissa on vettä. Huomasin sen, kun avasin tuvan lattian alla olevan maapohjaisen kellarin kannen. Piti hakemani sieltä maalaustarvikkeita takkamuurin maalausta varten. Vastaan kiilsi yllätys, vesipinta. Koskaan keväällä emme ole sellaista huomanneet, kerran sadekesänä siellä oli vettä.
Panin saappaat jalkaan, hain kaksi sankoa ja tuhkakihvelin ja laskeuduin tikapuut kellariin. Kun sanko ei enää ottanut, kippasin kihvelillä vettä sankoihin. Yhteensä parikymmentä kertaa päivän mittaan olen punnertanut sangot ylös ja kantanut ne ulos. Kun sain hiekkapohjan näkyviin, tuli seinän vierestä esiin oikein lirisevä noro. Vesi ei haise pahalta, pikemminkin raikkaalta sulavalta lumelta.

Soitin paikalliselle putkimiehelle, joka tulikin pian käymään. Vettä oli niin vähän, ettei voinut laittaa imuria. Hän katsoi että likakaivo on täyttynyt sulalumesta, kaivon poistoputki on varmaan jäässä ja kaivosta virtaa yli. Mutta silloin sen pitäisi kai haista?No oli miten oli, hänen mielestään vesi ei haittaa, vaan imeytyy pikapuoliin hiekkapohjaan. Pesin kuravanan luukulta pihalle puhtaaksi ja ryhdyin maalaamaan savuttunutta muuria valkoiseksi. Nyt sitä oikein ilokseen katsoo, tuli hyvä värisävy. Siitähän tietää, onko jokin hyvä, että silmä hakeutuu katsomaan.

Muutakin sisäjumppaa ilmaantui. Eilen kävi remonttimies suunnittelemassa tapetointia ja lattiapäällysteiden laittoa. He saattavat tulla toukokuun alkupuolella. Nyt pitää kuljettaa kaikki pikkutavara pois koko 90 neliön alalta. Isompia huonekaluja he siirtelevät itse. Pikkuhiljaa selviää, että kuljeteltavaa riittää: irtokaapeista astiat ja muut putoilevat tavarat, kirjahyllyn kaikki kirjat, kaikkien kaappien ja pöytien päältä tavarat, seinät tyhjiksi, naulakot, matot, verhot, sitten pikkuhuonekalut.. Olen kantanut nyt kymmenkunta kassillista vinttiin, mutta se on vasta alkua. Kaikkia ei kyllä tuoda takaisin.
Tuli mieleen, että nythän on lauantai, vaikka ei tunnu siltä. Laitoin pihasaunan lämpiämään. Puita pitää lisäillä ainakin parin tunnin ajan. Siinäpä tulee ulkoilua ja pihapolulle kuuluvat joutsenten ja kurkien huutelut suolta. Kurki kuulemma osaa sanoa ärrän, joutsen ei, siitä ne erottaa. Ensimmäinen lämmin kevättuuli leyhyttää mökin akan hiestyneitä suortuvia, kun kumisaappaat jalassa ramppaa tuvan ja saunan väliä.

Itsensä työllistämistä

Vaikka päivä kuluu iltaan mitään tekemättäkin, jotain kiinnostavaa ja pitkäjänteistä tekemistä pitäisi olla arkirutiinien lisäksi. Sirpa Tabetin ja Tuula T. Matintuvan dekkareita on taas luettu pino ja vaalikeskustelut seurattu. Kun tätini ei minua enää työllistä, tulikin vähän tyhjiötuntoja: mitäs nyt? Mies on luottamustehtävissään ja kirjoittamisissaan niinkuin työssäkäyvä, toimisto vain on kotona. Kerran hänellä oli kolme kokousta samana iltana.

Tunnen muutamia, joille päivittäiset liikuntasuoritukset ovat elämän runkona. Minulle se ei aivan riitä, vaikka uimahalli onkin terveyslähteeni. Kohta pitääkin lähteä vesivyöjumppaan, etenkin kun selkä kipsahti ikävästi siirrellessäni nojatuoleja. Nyt voisi pitää kaiken tiptop-kunnossa, mutta motivaatio ei tahdo riittää. Huonekalujen järjestyksen vaihto auttaa silloin tällöin siivoamaan nurkkiakin, mutta kaapit eivät edelleenkään sisällä suoria pinkkoja.

Työssä totuin ohjelmoimaan itseäni ja muutamia muitakin. Samaa voi kai soveltaa nytkin!
No, ensiavuksi katsoin Novitasta liivin mallin itseäni varten ja ostin lankaa, vaikka kevät ei houkuttele villalangan pitelyyn. Voi sen aina välillä ottaa käteen, kun se on aloitettu.

Torpalta kyllä löytyy tekemistä, pihatöitä ja korjaamista, jos vain huvittaa tehdä. Kahdentoista vuoden omistusaikanamme on kuusikymmentäluvun ikkunat kunnostettu ja talo laudoitettu sekä maalattu ulkoapäin, mutta sisällä on alkanut näyttää kovin kuluneelta. Tarvitaan uusia tapetteja ja lattiapintoja. Siihen tartuin nyt, kun sisustusliikkeestä sain luotettavaksi kehutun remonttimiehen yhteystiedot. Meistä itsestämme ei ole remontin tekijöiksi. Huoneiden tyhjennyksessä, tapettien liottamisessa ja muussa aputyössä on kyllä tarpeeksi puuhaa itsellekin. Ajankohdasta ei ole tietoa, kiireisiä ovat hyvät remonttimiehet.

Torpasta saisi isonkin projektin, jos yrittäisi palauttaa sitä vanhaan malliin. Enoni on kunnostanut 1860-luvulta peräisin olevan talon 60-80 -luvuilla niiden vuosikymmenten kuosiin: oikonut pahveilla vinoutuneet seinät, eristänyt ja suoristanut lattiat pahveilla, muuttanut ruutuikkunat isoiksi, madaltanut sisäkaton, laittanut tapetit ja muovimatot. Hän halusi lisätä valoisuutta ja lämpimyyttä. Nämä keinothan ovat monen mielestä vanhan talon pilaamista. Olisi kuitenkin liian iso urakka alkaa purkaa ja uudistaa sitä kaikkea. Hirsiseinät on rikottu ikkunoiden siirtelyillä ja tuvan lattia on purettu alta pois, joten entiseen ei ole paluuta. Aikaisempina vuosikymmeninäkin on tarpeen mukaan purettu ja rakennettu tulisijoja, lattioita ja seiniä.
Vintissä näkyy vanha talo: hirsiseinät, lankkulattiat, pärekatto, puhallettua lasia pikkuikkunoissa. Se on perinnepuoli.Olemme me tässä alakerrassa tässäkin kuosissa hyvin viihtyneet.

Mattojen ja tapettien valinnoissa on pohtimista ihan tarpeeksi, kun meissä ei ole oikein sisustajan vikaa eikä ole tullut vastaan sisustajaa. "Pieleen se menee kumminkin", arvelee mies malleja selaillessaan, muistellen eräitä epäonnistuneita valintojamme 70-luvulla. Virhe tuli ainakin siinä, että seinästä ja lattiasta tuli paljon tummempia kuin miltä pienet mallit näyttivät. Pitää nyt koettaa ainakin se välttää.
Lomaakin pitää ottaa, kun mies saa lähetetyksi väitöskirjansa kirjapainoon. Väitös on vasta syyskuussa, vastaväittäjä ei ehdi aikaisemmin. Näinpä sitä taas on järjestetty tekemistä, jonka loppumista jo alkaa odottaa!